>Lindén selvitti voivansa kuvitella taloyhtiössä tilanteen, jossa verkko on jatkuvasti ylikuormitettu, siinä on häiriöitä tai taloyhtiön sähköpostit eivät kulje.
...asia, johon ei sitten pätkääkään apua tuo teletunnistetietojen penkominen. Sähköpostilla sitä verkkoa EI tukita, ja vaikka tukittaisiinkin niin ne tunnistetiedot eivät siihen seikkaan auta millään tavoin, mitä nyt antavat tosiaan ne kotinatsivaltuudet verkon valvojalle.
tässä on selvin lausuma siitä, että piraattien perässä tällä lailla ollaan. Sähköpostilla ei tosiaan yleensä verkkoa tukita, mutta p2p-liikenteellä kyllä, ja Lindenin sanojen mukaan halutaan, että taloyhtiöt voivat itse selvittää omat verkkojen tukoksensa tunnistetietojen avulla:
"Tällöin kyse on hänen mukaansa sellaisesta luvattomasta käytöstä, joka aiheuttaa merkittävää haittaa, ja jonka voisi kuvitella mahtuvan tämän lain piiriin." "Luvaton käyttö" on tässä tuskin muuta kuin p2p:tä
"Lindén korosti, että jokaisella yhteisötilaajalla on oikeus huolehtia viestintäverkkonsa toimivuudesta. Jos luvattomaan käyttöön puututaan muuten, tietoverkkohäirikkö myös ottaa luultavasti opikseen, eikä asian selvittelyyn tarvita enää poliiseja."
Yllättävän nopeasti päästiin jo lain soveltamisen laajentamiseen, en tiennyt että laki koskisi yhteisötilaajien viestintäverkon toimivuutta. (en kyllä olekaan lukenut lakiehdotusta).
Ja sanomattakin selvää, että taloyhtiöt ja muut tilaajat ottavat mielellään tekijänoikeuslobbyn selvittelemään verkon tukoksiaan, koska se on lex Nokian taksoilla aika hintavaa puuhaa.
Huh huh mitä meininkiä, ei voinut Linden odottaa edes lain hyväksymistä ennenkuin alkoi jo "soveltamaan" lakia lobbaajien pyytämään suuntaan.
@teroheiskanen ei siihen tosiaan mitään teletunnistetietojen tutkimista tarvita. Jos jostain portista valuu 99% verkon datasta, ni se menee kiinni silloin ja nootti kyseiselle henkilölle. Jo nykyinen laki sallii nämä keinot verkon ylläpitäjälle.
Lindén FFFFFFFFUUUUUUUU....
Sitten tinahattufaktori: sain unessani uuden laajakaista-sopimuksen, joka piti allekirjoittaa jotta netin käyttö jatkuu. Se oli absurdi kaikkiaan, mutta nää kohdat jäi mieleen:
piti sitoutua maksamaan tv-lupamaksu netinkäytöstä (koska sillä voi katsoa IPTV:tä)
vuoden kovaliikenteisimmästä kuukaudesta piti maksaa erikseen datasiirron mukaan (muut kuukaudet siis flatratella).
palveluntarjoaja pidätti yhteyteen ns. "kill switch"-oikeuden. Eli katkaista yhteyden jos niin tarpeelliseksi katsoo.
Taannoin meillä oli hidas taloyhtiöyhteys, jota eräs samaa piuhaa käyttävä heppu tukki p2p-liikenteellä. Minä tahollani valitin yhteyden hitaudesta käyttämällemme pikkuoperaattorille, joka katsoi verkon tilanteen, soitti kaverille ja pyysi rajoittamaan avoimien TCP-yhteyksien määrää. Väittäisin tätä lailliseksi menettelyksi, mutta miten Lex Nokia tilannetta parantaisi?
@mandrl: siten, että operaattori voisi nyt tutkia surffaako se kaveri siellä pornoa, warea, linux-imageja vai liikesalaisuuksia. Mikä mun mielestä ei kuulu sille mitenkään. Sille kuuluu huolehtia siitä että verkko toimii, ei sitä että mihin sitä käytetään. Se on poliisin tehtävä valvoa, ja sitä se tekee nytkin.
@teroheiskanen, no luulen et Linden on varsin rehellinen tuon muutoksen käyttötarkoituksista eli et sen tarkoitus on antaa verkkojen ylläpitäjille oikeudet selvittää omat ongelmansa. Se et siitä tuli käyttökelvottoman kallista tuskin kuului lain säätäjien suunnitelmiin vaan se lienee näpäytys tietosuojavaltuutetun suunnalta tai jotain ja se palautetaan ruotuun jahka laki on saatu läpi.
Kuten @Lindstrom tuossa totesi niin verkon ylläpidolla on oikeus selvittää teknisiä ongelmia jo nyt eli jos verkko on tukossa niin ne voi katsoa mistä se johtuu ja ottaa yhteyttä ongelman aiheuttajaan.
Mielenkiintoisempi tapaus on se et jos henkilö ei aiheuta teknisiä ongelmia vaan esimerkiksi taloudellisia, joka on case Funet. Verkko kyllä AFAIK kestää kaiken opiskelijoiden tuottaman liikenteen, mutta ulosmenevä verkkoliikenne maksaa ja sen mukaan jakaantuu myös maksajien osuudet verkon käyttäjien kesken. (pitäis tarkistaa tuo et onks se (yhä) noin)
Noh tämä liittyy waretukseen siten, että rajoittamattomana tavisten käyttämä P2P (Bittorrent) tuottaa ihan käsittämättömän määrän ulkoverkkoon menevää liikennettä ja maksaa siten oikeita nallekarkkeja verkon ylläpidolle.
Taloudelliset syyt puolestaan on mainittu erikseen tuossa laissa.
Tuo niinku case esimerkkinä miten Lex Nokia -oikkia on perusteltua käyttää opiskelijaverkoissa jengin valvomiseen vaikka ne ei tukkisi verkkoa tai aiheuttaisi teknisiä ongelmia.
Mutta @zache, eikö tämä olisi onnistunut ihan nykyisen lainkin puitteissa? Tottakai ylläpito näkee mitä verkossa tapahtuu ja varmaankin varaa oikeuden puuttua verkon väärinkäyttöön (joka usein taitaa olla aika epämääräisesti määritelty sopimuksissa).
Tietosuojavaltuutettua pistetään kuriin ja nuhteeseen. "EK:n lainsäädäntö- ja kauppapolitiikan osaston asiantuntija Mikko Nyyssölä pitää Aarnion maalailemia maksuja hyvin korkeina ja valvontaprosessia ylimitoitettuna. - Laissa on lähtökohtana se, että valvonnasta voidaan periä maksu. Se tarkoittaa sitä, että maksua ei ole pakko periä."
12 comments so far
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=144336
>Lindén selvitti voivansa kuvitella taloyhtiössä tilanteen, jossa verkko on jatkuvasti ylikuormitettu, siinä on häiriöitä tai taloyhtiön sähköpostit eivät kulje.
...asia, johon ei sitten pätkääkään apua tuo teletunnistetietojen penkominen. Sähköpostilla sitä verkkoa EI tukita, ja vaikka tukittaisiinkin niin ne tunnistetiedot eivät siihen seikkaan auta millään tavoin, mitä nyt antavat tosiaan ne kotinatsivaltuudet verkon valvojalle.
10 months ago by lindstorm
tässä on selvin lausuma siitä, että piraattien perässä tällä lailla ollaan. Sähköpostilla ei tosiaan yleensä verkkoa tukita, mutta p2p-liikenteellä kyllä, ja Lindenin sanojen mukaan halutaan, että taloyhtiöt voivat itse selvittää omat verkkojen tukoksensa tunnistetietojen avulla:
"Tällöin kyse on hänen mukaansa sellaisesta luvattomasta käytöstä, joka aiheuttaa merkittävää haittaa, ja jonka voisi kuvitella mahtuvan tämän lain piiriin." "Luvaton käyttö" on tässä tuskin muuta kuin p2p:tä
"Lindén korosti, että jokaisella yhteisötilaajalla on oikeus huolehtia viestintäverkkonsa toimivuudesta. Jos luvattomaan käyttöön puututaan muuten, tietoverkkohäirikkö myös ottaa luultavasti opikseen, eikä asian selvittelyyn tarvita enää poliiseja."
Yllättävän nopeasti päästiin jo lain soveltamisen laajentamiseen, en tiennyt että laki koskisi yhteisötilaajien viestintäverkon toimivuutta. (en kyllä olekaan lukenut lakiehdotusta).
Ja sanomattakin selvää, että taloyhtiöt ja muut tilaajat ottavat mielellään tekijänoikeuslobbyn selvittelemään verkon tukoksiaan, koska se on lex Nokian taksoilla aika hintavaa puuhaa.
Huh huh mitä meininkiä, ei voinut Linden odottaa edes lain hyväksymistä ennenkuin alkoi jo "soveltamaan" lakia lobbaajien pyytämään suuntaan.
10 months ago by teroheiskanen
summoning @zache, mitä mieltä olet tuosta Lindenin tokaisusta?
10 months ago by teroheiskanen
@teroheiskanen ei siihen tosiaan mitään teletunnistetietojen tutkimista tarvita. Jos jostain portista valuu 99% verkon datasta, ni se menee kiinni silloin ja nootti kyseiselle henkilölle. Jo nykyinen laki sallii nämä keinot verkon ylläpitäjälle.
Lindén FFFFFFFFUUUUUUUU....
Sitten tinahattufaktori: sain unessani uuden laajakaista-sopimuksen, joka piti allekirjoittaa jotta netin käyttö jatkuu. Se oli absurdi kaikkiaan, mutta nää kohdat jäi mieleen:
10 months ago by lindstorm
Taannoin meillä oli hidas taloyhtiöyhteys, jota eräs samaa piuhaa käyttävä heppu tukki p2p-liikenteellä. Minä tahollani valitin yhteyden hitaudesta käyttämällemme pikkuoperaattorille, joka katsoi verkon tilanteen, soitti kaverille ja pyysi rajoittamaan avoimien TCP-yhteyksien määrää. Väittäisin tätä lailliseksi menettelyksi, mutta miten Lex Nokia tilannetta parantaisi?
Vai puhuuko Linden jälleen ns. hevonpaskaa?
10 months ago by mandrl
@mandrl: siten, että operaattori voisi nyt tutkia surffaako se kaveri siellä pornoa, warea, linux-imageja vai liikesalaisuuksia. Mikä mun mielestä ei kuulu sille mitenkään. Sille kuuluu huolehtia siitä että verkko toimii, ei sitä että mihin sitä käytetään. Se on poliisin tehtävä valvoa, ja sitä se tekee nytkin.
10 months ago by lindstorm
@lindstorm: niin... mitenköhän kauan kuluu siihen, että tulevasta "operaattorit voivat tutkia" siirrytään malliin "operaattorien täytyy raportoida"?
10 months ago by mandrl
@teroheiskanen, no luulen et Linden on varsin rehellinen tuon muutoksen käyttötarkoituksista eli et sen tarkoitus on antaa verkkojen ylläpitäjille oikeudet selvittää omat ongelmansa. Se et siitä tuli käyttökelvottoman kallista tuskin kuului lain säätäjien suunnitelmiin vaan se lienee näpäytys tietosuojavaltuutetun suunnalta tai jotain ja se palautetaan ruotuun jahka laki on saatu läpi.
10 months ago by zache
Kuten @Lindstrom tuossa totesi niin verkon ylläpidolla on oikeus selvittää teknisiä ongelmia jo nyt eli jos verkko on tukossa niin ne voi katsoa mistä se johtuu ja ottaa yhteyttä ongelman aiheuttajaan.
Mielenkiintoisempi tapaus on se et jos henkilö ei aiheuta teknisiä ongelmia vaan esimerkiksi taloudellisia, joka on case Funet. Verkko kyllä AFAIK kestää kaiken opiskelijoiden tuottaman liikenteen, mutta ulosmenevä verkkoliikenne maksaa ja sen mukaan jakaantuu myös maksajien osuudet verkon käyttäjien kesken. (pitäis tarkistaa tuo et onks se (yhä) noin)
Noh tämä liittyy waretukseen siten, että rajoittamattomana tavisten käyttämä P2P (Bittorrent) tuottaa ihan käsittämättömän määrän ulkoverkkoon menevää liikennettä ja maksaa siten oikeita nallekarkkeja verkon ylläpidolle.
Taloudelliset syyt puolestaan on mainittu erikseen tuossa laissa.
Tuo niinku case esimerkkinä miten Lex Nokia -oikkia on perusteltua käyttää opiskelijaverkoissa jengin valvomiseen vaikka ne ei tukkisi verkkoa tai aiheuttaisi teknisiä ongelmia.
10 months ago by zache
Notifytääs @pe3:sta kans
10 months ago by zache
Mutta @zache, eikö tämä olisi onnistunut ihan nykyisen lainkin puitteissa? Tottakai ylläpito näkee mitä verkossa tapahtuu ja varmaankin varaa oikeuden puuttua verkon väärinkäyttöön (joka usein taitaa olla aika epämääräisesti määritelty sopimuksissa).
10 months ago by mandrl
Tietosuojavaltuutettua pistetään kuriin ja nuhteeseen. "EK:n lainsäädäntö- ja kauppapolitiikan osaston asiantuntija Mikko Nyyssölä pitää Aarnion maalailemia maksuja hyvin korkeina ja valvontaprosessia ylimitoitettuna. - Laissa on lähtökohtana se, että valvonnasta voidaan periä maksu. Se tarkoittaa sitä, että maksua ei ole pakko periä."
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/134889.shtml
9 months, 3 weeks ago by zache